Olipa kerran, kauan, kauan sitten, pikkuruinen Haukkulan maatila. Siellä asui Haukkulan Vaari, Luopio Lapio ja Böö Lammas. Keskenään ne elelivät tyytyväisenä, maaseudun rauhasta nauttien. Hämärän koittaessa kaikki ei kuitenkaan ollut aivan niin idyllistä, miltä näytti. Kylillä kiiri sana, että kolmikolla oli pimeän tullen pahat mielessä, ja siksi kukaan halunnut olla heidän ystävänsä. Sitten he kohtasivat koiran…
KOIRAN ILTASATU: KOLME ILKIMYSTÄ JA KOLME KOIRAA :
Haukkulan Vaari
Haukkulan Vaari näytti harmittomalta halailijalta. Todellisuudessa Vaari haukkui kaikkia ja yritti aina saada aikaan kaaosta, ihan vaan saadakseen huomiota. Ei hän osannut muuta. Tämän vuoksi häntä inhottiin syvästi. Kunnes eräänä aurinkoisena päivänä Vaari kohtasi Kulkuri-Tessun, kodittoman koiran. Vaari haukkui koiraa vaikka ja miksi, mutta Tessu se vaan haukkui innoissaan takaisin ja pisti kaiken leikiksi. Tästä Vaari hämmästyi, sitten ilahtui ja lopulta pyysi Tessun syömään. Ja niin Vaari ja Tessu leikkihaukkuivat toisiaan onnellisina elämänsä loppuun asti.
Luopio Lapio
Luopio Lapio oli kostonhimoinen luonne. Miksi? Sitä tarina ei kerro. Ehkä Lapio kaiveli kuoppia siksi, että toiset niihin lankeisivat, koska oletti, että niin kuului tehdä. Taipumuksensa vuoksi hän myös lankesi itse omaan yksinäisyyden kuoppaan ja oli kovin onneton. Kunnes eräänä satumaisena päivänä hän löysi yhdestä kuopastaan kodittoman Basso-Beaglen. Lapion hämmästykseksi koira se vaan iloisena kiitteli häntä kuopasta ja hautasi sinne luuaarteensa. Nyt löytyi Lapiolle uusi tarkoitus! Kuten kuuluisa sanonta nykyään kuuluu: ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, sinne koira luun jemmaa”. Ja niin Lapio ja Basso elivät yhdessä kuoppien kanssa puuhailleen elämänsä loppuun asti.
Böö-Lammas
Mää-mää siellä ja mää-mää täällä. Niinhän sitä luulisi. Böö Lammas ei juuri määkinyt. Sen sijaan sillä oli tapana ilmestyä yllättäviin paikkoihin ja pelästytellä ohikulkijoita tiehensä. Böö! Varsinainen susi lampaan vaatteissa. Eräänä päivänä Lammas koitti säikäyttää paimenkoira Lassin. Mutta Lassipa ei lampaan pelotteluista hätkähtänyt. Se oletti sen olevan eksynyt lammas, mitä Böö Lammas oikeastaan olikin, ja tyytyväisenä paimensi sen omaan kotiinsa. Alkushokin jälkeen Lammas oli otettu Lassin huolenpidosta. Siksi se elelikin Lassin luona elämänsä tyytyväisenä loppuun asti, eikä koskaan enää halunnut pelästyttää ketään pois.